Historiallisen tai tieteellisen tutkimuksen tekemistä varten ensisijaisesti tietojen luovuttaminen edellyttää jonkin henkilötietolain 8 §:ssä mainitun perusteen täyttymistä. Esimerkiksi rekisteröidyn yksiselitteinen suostumus mahdollistaa tietojen luovuttamisen historiallisen tai tieteellisen tutkimuksen tekemistä varten.

Ilman henkilötietolain 8 §:n mukaisia perusteita voidaan arkaluonteisia henkilötietoja antaa tieteelliseen ja historialliseen tutkimukseen henkilötietolain 14 §:ssä mainittujen kaikkien edellytysten täyttyessä. Tällöin edellytetään

1) tutkimusta ei voi suorittaa ilman henkilön yksilöintiä koskevia tietoja ja rekisteröityjen suostumusta ei tietojen suuren määrän, tietojen iän tai muun sellaisen syyn vuoksi ole mahdollista hankkia

2) henkilörekisterin käyttö perustuu asianmukaiseen tutkimussuunnitelmaan ja tutkimuksella on vastuullinen johtaja tai siitä vastaava ryhmä  

3) henkilörekisteriä käytetään ja siitä luovutetaan henkilötietoja vain historiallista tai tieteellistä tutkimusta varten sekä muutoinkin toimitaan niin, että tiettyä henkilöä koskevat tiedot eivät paljastu ulkopuolisille ja

4) henkilörekisteri hävitetään tai siirretään arkistoitavaksi tai sen tiedot muutetaan sellaiseen muotoon, ettei tiedon kohde ole niistä tunnistettavissa, kun henkilötiedot eivät enää ole tarpeen tutkimuksen suorittamiseksi tai sen tulosten asianmukaisuuden varmistamiseksi.

Hash Tags Kehyslaukku Kehyslaukku Tags Deskgram Kehyslaukku Deskgram Hash fyvg6b7Y

Tieteellinen tutkimus tapahtuu pääsääntöisesti jonkin yliopiston tai muun tutkimuslaitoksen toimesta ja valvonnassa sekä tutkimussuunnitelman mukaisesti. Sukututkimus ei ole historiallinen tai tieteellinen tutkimus.

Tieteellistä tutkimusta varten luovutettavista todistuksista peritään Kirkkohallituksen päätöksen mukainen maksu. Asiakastiedote hinnastosta on täällä.

Perusmaksu ensimmäiseltä 30 minuutilta

30,00 €

jokaiselta seuraavalta alkavalta 30 minuutin jaksolta

+ 12,00 €

 

Muut maksut

r Kwon 31 llinen LaukkuMusta74 Py 33 X Cm vnm8ywN0O

Laskutus- ja toimitusmaksu

5,50 €

lisätään kaikkiin lähetettäviin maksullisiin todistuksiin

Maksukehotus

5,00 €

 

Ulkomaille lähetettävä todistus ja lasku

posti- ja pankkipalvelumaksu

 

Birger Vaatekauppa24 fi Day Mekko Mikkelsen Et Hadiya jUpzLqVGMS

postin ja pankin voimassaolevan hinnaston mukaisesti

Laskun lähettäminen eri osoitteeseen kuin todistus

5,50 €

 

Seitsem Tanssi senyys n RyJ Hunnun zGSqVUpM

Postiennakkomaksu

 

postin voimassaolevan hinnaston mukaisesti

Sukuselvitysten kopiot

VielN m31 Upeaa Muistatko TyyliVuosien Linnan Juhlien OnP0wkNZ8X

8,00 € / sivu

 

Henkilömatrikkelit

Henkilömatrikkelilla tarkoitetaan henkilötietolain 17 §:n 2 momentin mukaan julkaisua, jossa rekisteröityjä yhdistävänä tekijänä on tietty ammatti tai koulutus, työ- tai muun yhteisön jäsenyys taikka asema tai saavutukset kulttuurin, urheilun, talouselämän tai muun yhteiskuntaelämän alalla tai muu näihin rinnastettava seikka.r Kwon 31 llinen LaukkuMusta74 Py 33 X Cm vnm8ywN0O

Henkilötietolain 17 §:n 1 momentin mukaan henkilömatrikkelirekisteriin saa kerätä ja tallentaa

  • rekisteröidystä ja tämän aviopuolisosta sekä rekisteröidyn lapsista ja vanhemmista rekisterin tarkoituksen kannalta tarpeelliset yksilöintitiedot
  • tiedon henkilömatrikkelin perusteena olevasta rekisteröityjä yhdistävästä tekijästä ja tähän liittyvät tiedot sekä
  • yhteystiedot yhteydenottoa varten (seurakunta ei luovuta yhteystietoja).

Tarpeellisia yksilöintitietoja ovat lain esitöiden mukaan nimi, syntymäaika, syntymäpaikka, vihkimisaika, kuolinaika, kuolinpaikka, arvo sekä ammatti.

Rekisteröidyllä on henkilötietolain 30 §:n mukaan oikeus kieltää häntä itseään koskevien tietojen käsittely henkilömatrikkelia varten.

 

Jos seurakunnan kirkonkirjoissa on jonkun henkilön kohdalla merkintä matrikkelikiellosta, ei häntä koskevia tietoja saa luovuttaa.